maanantai 30. joulukuuta 2013

Ylpeä äiti ilmottautuu

Varoitus! Tämä teksti sisältää vessajuttuja : )

Me ollaan jo pitkään yritetty saada pikkuWee pois vaipoista. Aina välillä tilanne on ollut todella hyvä ja pikkuWee on saattanut olla päivänkin ilman vaippaa ja muutaman kerran mennyt itse potalle. Mutta sitten on aina tullut vastaan alamäki ja vaipa on taas liimautunut jalkaan.
On jotenkin hassua ajatella että pikkuWee ei opikaan hetkessä kuivaksi. IsoWeen kanssa tilanne oli ihan eri. Kun otin vaipan pois meni noin kaksi päivää ja isoWee kulki tyytyväisenä kaiket päivät ilman vahinkoja. PikkuWeen kanssa tilanne on ihan eri. IsoWeen kanssa oli tosin tilanne myös se, että olin vielä siihen aikaan kotona ja olin ainoa joka opetti isoWeetä kuivaksi. PikkuWeellä on monta opettajaa ja monta eri tapaa. Tarhassa käydään pöntöllä, mutta varuiksi vaippa on koko aika jalassa. Isin luona ei ole vaippaa, mutta käydään potalla ja meillä kotona käydään pöntöllä eikä pidetä vaippaa.
Muutama viikko sitten olin jo menettää toivoni ja ajattelin, että ensi kesänä sitten uusi yritys kun pikkuWee on vanhempi. Nyt kuitenkin tulee se kohta josta äiti on ylpeä! PikkuWee tuli isoWeen kanssa lauantaina kotiin ja siitä asti ollaan oltu ilman vaippaa ja ilman vahinkoja! *hyppii ja taputtaa käsiä* Hyvä pikkuWee!
Ollaan myös kaksi kertaa oltu pihalla ja molemmila kerroilla kuiva vaippa jalassa kun ollaan päästy kotiin (varuilta ulkona siis pidetty vaippaa). Sen lisäksi molempina aamuina yövaippa täysin kuiva ja tänään rohkeana laitettiin päikkäreille ilman vaippaa ja tadaaaa.... kuiva vaippa!!! MAHTAVAA!
Olen niin ylpeä pikku herrastani. Eikä tämä vielä tähän lopu. Sen lisäksi että pissan pyydystäminen pottaan on ollut pikkuWeellä vaikeaa niin vielä vaikeampaa on saada kakka sinne pottaan. PikkuWee on aina halunnu kakata vaippaan. En ole kertaakaan saanut pyydystettyä kakkaa pottaan tai pönttöön. Se on aina livahtanut vaippaan tai ikävä kyllä lattialle. Tänään tapahtui kuitenkin jotain ihan uskomatonta! PikkuWee kakkasi ihan itse pottaan. Ilmoitti "minulla kova kakka hätä haluaa potalle". Vein innoissaan potalle ja ajattelin, että kokeillaan nyt jos jotain tulisi ja hetken päästä huomasin, että sieltähän tulee!!! Tämän siis teki poika joka mielummin on 10pv kakkaamatta kun kakka muualle kun vaippaan. Hyvä pikkuWee!
Tämä siis yksi syy miksi me ollaan välillä vaitettu vaippa pikkuWeen jalkaan. Isiltä tulon jälkeen pikkuWee kertoo kuinka on napa pipi ja isi mieheltä kun kysyy niin ei kuulemma ole kakannut koko viikkoon. Nyt toivottavasti tämä ongelma on kuitenkin poissa!
Olen niin ylpeä omasta pikku herrastani. PikkuWee on jo iso poika! : )

- Sannikka -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti