maanantai 25. marraskuuta 2013

Vaatteet on mun aatteet

Ne jotka tuntee mut vähän pidemmän ajan takaa - tai tuntee mua vähän paremmin - niin tietää etten todellakaan aina ole huolehtinut ulkonäöstä (en väitä että nyt huolehtisin kauhean hyvin, mutta edes jotenkin).

Ennen lapsia kokeilin todella monia erilaisia tyylejä. Välillä oli minihame ja isot maiharit tai sitten miesten isot housut ja huppari. Koskaan en kuitenkaan ole osannut pukeutua kauniin naisellisesti tai elegantisti. Aina tyyli on ollu jollain tavalla poikkeavaa. Useimmiten kokonaan mustaa ja mahdollisimman vähän naisellisia yksityiskohtia.

Lasten synnyttyä verkkarit tuli muotiin. Verkkarit ja puhdas naama ilman edes kosteusvoidetta. Meikistä ei ollut tietoakaan niinä aikoina. En jaksanut aamuisin tehdä naamalleni tai vaatteilleni mitään. Jos oli jotain erikoista niin -ehkä- laitoin farkut jalkaan.

Pitkään tämä muoti vaihe sitten jatkuikin. Myös yksi ystäväni tästä huomautti. Muistutti kuinka ennen lapsia pidin paremmin huolta itsestäni, mutta eihän se minuun vaikuttanut. Vasta kun menin takaisin töihin Veetin syntymän jälkeen niin aloin taas miettimään miltä näytän. Aloin taas laittamaan meikkiä naamaan ja verkkarit jäi kotihousuiksi.

Nyt sitten onkin se tilanne että ilman meikkiä en lähde muualle kun koiran kusettamaan tai lähikauppaan. Sen lisäksi ne verkkarit tosiaan on kotihousuina nyt.

Vaikka huolehdin enemmän nyt ulkonäöstä ja ostelen enemmän vaatteita en kuitenkaan ole vielä keksinyt mikä idea on maksaa 200e housuista kun 15e saa yhtä hienot, mutta ei vaan "laatu" merkkiä. Kyllä mä silti aina välillä "tuhlaan" ja ostan jotain josta oikein tykkään vaikka se maksaisikin enemmän kun 20e.

Tänään viimeksi kävin kamppailua budjetin ja järkeilyn kanssa. Löysin nimittäin itselleni aivan mahtavan talvitakin! Sopivan kokoisen, hyvän takin, jossa kuitenkin jotain erikoista, mutta hinta oli kokonaiset 199e. En sitä sitten ostanut vaan päätin käydä katsomassa vielä muista kaupoista. Nyt sitten 199e takki jäi kauppaan ja mukaan kotiin tarttui -40% alennuksessa ollut miesten takki jolle jäi hintaa vähän alle 40e. Sopiva hinta ja sopiva takki koiran ulkoiluttamiseen.
Vaikka 200e takki olisikin ollut kivemman näköinen, mutta koiraa ulkoiluttaessa lämmin ja mukava takki on tärkeämpi kun erikoinen pinkki mahti takki.

- Sanna

Kuva ei siis liity takkiin mutta ei kauheesti ollut kuvia missä näkyisi vaatteet : )

torstai 21. marraskuuta 2013

Kaksi ihanaa lasta


Tässä muutama päivä sitten kirjoitettu Facebook päivitys. 

Tälläistä meillä jostain syystä ollut koko viikko. Lapset tuli lauantaina ja kiukuttelu alkoi melkein heti. Kaikki on huonosti, mitään ei totella ja ruoka on pahaa ja yök. Se on hyvin rasittavaa. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että tekisi mieli huutaa ja itkeä itsekin. Voimia on koeteltu. Ja paljon. 

Kaiken lisäksi nuha, pää- ja kurkkukipu vaivaa. 

Niin ja tietenkin ulkona sataa. 

Onneksi tälläisiä päiviä / viikkoja on todella harvassa. 

- Sanna 

maanantai 18. marraskuuta 2013

Täydellinen kotiäiti


Mä en siis missään nimessä ole täydellinen kotiäiti. En voisi missään nimessä väittää edes olevani. En mitään lähellekään.

Aina välillä olen kyllä hieman kateellinen joillekin äideille / naisille. Niille jotka jaksavat leipoa aina ja odottavat kotona miehensä soittoa jotta voi alkaa valmistamaan ateriaa. Meillä ei aina syödä kotiruokaa vaan välillä turvaudutaan kauppojen valmisaterioihin tai pika pastoihin. Lisäksi leipominen on todella vähäistä. Lettuja aina sillon tällöin teen ja välillä yllätän itseni ja lapset. Sellainen päivä oli esim tänään.

Tehtiin nimittäin lasten kanssa jotain yhtä helppoa kun letut - pipareita! Joku saattaisi tehdä itse taikinan, mutta minä turvaudun kaupan valmiiseen pakastin taikinaan joka vaan kaulitaan ja sitten leipomaan. Ei tehty perinteisiä tähtiä ja joulukuusia vaan Patun kuvia.Lapsille helppoa ja kivaa. Pikaisesti uuniin ja sitten onkin piparit valmiita.

Eli vuoden ensimmäiset piparit on nyt leivottu ja hyviä tulikin : ) Tuoreiden pipareiden tuoksu kyllä ihanasti luo jouluista tunnelmaa kotiin. Jos vaikka ennen joulua jaksaisi uudestaan.

- Sanna

perjantai 15. marraskuuta 2013

Lapset poissa niin äiti voi harrastaa


Vielä muutaman päivän kun lapset on isin luona päätin kokeilla sitä kuuluisaa liikuntaa josta monesti puhun mutta harvoin siihen tutustun. Tänään kävin lenkillä Patun kanssa. Ja siis ihan juoksemassa enkä vaan rauhallisella kävelyllä. Hui ! Aika paljon multa.

Huomenna mennään äidin kanssa Elixian Xycling marathonille. Kaks tuntia polkemista hikisessä salilla noin 50 muun ihmisen kanssa. Jännittävää.... No katsotaan selviänkö hengissä. Sen jälkeen äiti tarjoaakin juustokakkua hieman vasta painoksia ; ) Ei voi olla liian urheilullinen.

Katsotaan jos saisin pidettyä liikunnan vähän enemmän mukana elämässä.

- Sanna

Nyt kuitenkin kaapista lakuja ja katsomaan leffaa.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Lasten vai äidin blogi?

Mietin pitkään millaisen blogin haluan aloittaa. Aloitanko blogin jossa kerron lasten kasvusta, uusista opeista ja pissa saavutuksista- vai haluanko blogin jonne voin kertoa omista suorituksistani, arjen murheista ja liikunnasta. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää jotenkin yhdistää nämä molemmat. 

Nyt kun lapset ovat isin luona voin tyytyväisin mielin kirjoitella itsestäni ja karvapallosta joka on hieman muuttanut arkeamme.

Patu on saanut nimittäin meidät molemmat aikuiset liikkumaan paljon ahkerammin. Ennen tehtiin parin kilometrin kävely ehkä kerran kahdessa viikossa ja sekin vaan jos huvitti. Nyt kuitenkin liikunta on joka päivä osa arkea. Käydään 2-10km kävelyillä 3-4krt päivässä. Sen myös huomaa. Patun saapumisen jälkeen kiloja on lähtenyt noin 10 ja housu koko pienentynyt. Nyt kuitenkin pitäisi saada vielä jatkettua matkaa eikä enää pelkkä ulkoilu riitä. 

Ruokailut ovat myös parantuneet viimeisen vuoden aikana suuresti. Uusi mies vaikutti paljon syömisiin ja kaikki vanhat huonot tavat jäivät pois (ainakin melkein). Silti suklaa on parasta herkkua mitä vaan voi olla. Siitä en pääse eroon varmasti koskaan. Enkä halua. Nyt kuitenkin pitäisi nipistää kaikki turha syöminen pois ja keskittyä ruoan laatuun. Jos vaikka vielä joskus olisi samassa kunnossa kun teininä. *toive* Nyt siis vinkkejä kehiin. 

Olisiko nyt siis aika rientää salille hakemaan omaa aikaa ja pienempää kroppaa?

Olisi!

- Sanna

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kun tulee ikävä, asialle on tehtävä jotain

Olen jo hetken aikaa ikävöinyt blogin kirjoittamista. Aikaisemmin kirjoittelin lapsista ja käsitöistä, mutta nyt päätin aloittaa uuden blogin jossa voin kirjoittaa kaikesta. Rakkaasta tuplaweestäni (Venla ja Veeti), itsestäni ja kaikista muistakin jotka elämääni kuuluu.

Suuria muutoksia on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Erottiin mieheni kanssa ja nykyään lapset ovat vain joka toinen viikko minun luona. Aina isi viikolla ikävä on suuri. Kesti kauan ennen kun totuin edes jotenkin tähän järjestelyyn. Nyt vuoden jälkeen osaan kuitenkin jo nauttia siitä ajasta kun lapset ovat isin luona. Ehdin tehdä töitä tuntematta huonoa omaatuntoa siitä, että lapset ovat tarhassa ja voin tehdä koiran kanssa pitkiä lenkkejä. Samalla saan sitä kuuluisaa omaa aikaa ja jaksan paljon paremmin sitten taas niillä viikoilla kun lapset ovat minun luona.


Tänään alkoi siis tämä isi-viikko. Lapset lähtivät eilen viettämään isän päivää isin luokse ja tulevat takaisin lauantaina. Saan viettää vapaa viikonlopun lasten kanssa ja ovatkin sitten pitkän viikon luonani. Näillä viikoilla kun lapset ovat isin luona ei taida tulla paljoa kirjoituksia, mutta katsotaan miten tämä etenee.

Ja ne pari muuta ovat siis uusia tuttavuuksia. Tapasin pian eron jälkeen miehen joka on muuttanut paljon. Hänen kanssaan olen rauhallisempi, aikuisempi ja ehkä hieman enemmän oma itseni. Mies jota voimme kutsua vaikka täällä Jonniksi (samalla nimellä pikkuWee kutsuu miestä). Jonni on saanut lapset ja minut rauhoittumaan. Hän pitää meistä huolta aina ja on ottanut lapset hyvin vastaan. En enää voisi kuvitella elämää ilman tätä höpöukkoa.

Sen lisäksi vielä viimeinen uusi jäsen. Pitkän unelmoinnin jälkeen vihdoinkin sain oman koiran. Jonnin isäpuoli oli luopumassa omasta koirastaan joten saatiin ajokoira Patu meille. Uskalsin ottaa aikuisen koiran, koska ollaan oltu tekemisissä Patun kanssa jo aikasemmin ja lapsetkin ovat nähneet koiran muutaman kerran. Tiesin siis, että koira tulee lasten kanssa toimeen ja siksi Patu muuttikin meille. Patu on sopeutunut hyvin perheeseen. Lapset tykkää ja me aikuiset ollaan saatu lisä liikuntaa. Ja onhan se suloinen kun mikä. Meidän 35kiloinen tappaja sylikoira, josta ei luultavasti kauheasti tule olemaan kuvia, koska tämä tappaja pelkää kaikkea. Myös kännyköitä.


Näihin kuviin on nyt hyvä lopetella.

- Sanna