maanantai 30. joulukuuta 2013

Ylpeä äiti ilmottautuu

Varoitus! Tämä teksti sisältää vessajuttuja : )

Me ollaan jo pitkään yritetty saada pikkuWee pois vaipoista. Aina välillä tilanne on ollut todella hyvä ja pikkuWee on saattanut olla päivänkin ilman vaippaa ja muutaman kerran mennyt itse potalle. Mutta sitten on aina tullut vastaan alamäki ja vaipa on taas liimautunut jalkaan.
On jotenkin hassua ajatella että pikkuWee ei opikaan hetkessä kuivaksi. IsoWeen kanssa tilanne oli ihan eri. Kun otin vaipan pois meni noin kaksi päivää ja isoWee kulki tyytyväisenä kaiket päivät ilman vahinkoja. PikkuWeen kanssa tilanne on ihan eri. IsoWeen kanssa oli tosin tilanne myös se, että olin vielä siihen aikaan kotona ja olin ainoa joka opetti isoWeetä kuivaksi. PikkuWeellä on monta opettajaa ja monta eri tapaa. Tarhassa käydään pöntöllä, mutta varuiksi vaippa on koko aika jalassa. Isin luona ei ole vaippaa, mutta käydään potalla ja meillä kotona käydään pöntöllä eikä pidetä vaippaa.
Muutama viikko sitten olin jo menettää toivoni ja ajattelin, että ensi kesänä sitten uusi yritys kun pikkuWee on vanhempi. Nyt kuitenkin tulee se kohta josta äiti on ylpeä! PikkuWee tuli isoWeen kanssa lauantaina kotiin ja siitä asti ollaan oltu ilman vaippaa ja ilman vahinkoja! *hyppii ja taputtaa käsiä* Hyvä pikkuWee!
Ollaan myös kaksi kertaa oltu pihalla ja molemmila kerroilla kuiva vaippa jalassa kun ollaan päästy kotiin (varuilta ulkona siis pidetty vaippaa). Sen lisäksi molempina aamuina yövaippa täysin kuiva ja tänään rohkeana laitettiin päikkäreille ilman vaippaa ja tadaaaa.... kuiva vaippa!!! MAHTAVAA!
Olen niin ylpeä pikku herrastani. Eikä tämä vielä tähän lopu. Sen lisäksi että pissan pyydystäminen pottaan on ollut pikkuWeellä vaikeaa niin vielä vaikeampaa on saada kakka sinne pottaan. PikkuWee on aina halunnu kakata vaippaan. En ole kertaakaan saanut pyydystettyä kakkaa pottaan tai pönttöön. Se on aina livahtanut vaippaan tai ikävä kyllä lattialle. Tänään tapahtui kuitenkin jotain ihan uskomatonta! PikkuWee kakkasi ihan itse pottaan. Ilmoitti "minulla kova kakka hätä haluaa potalle". Vein innoissaan potalle ja ajattelin, että kokeillaan nyt jos jotain tulisi ja hetken päästä huomasin, että sieltähän tulee!!! Tämän siis teki poika joka mielummin on 10pv kakkaamatta kun kakka muualle kun vaippaan. Hyvä pikkuWee!
Tämä siis yksi syy miksi me ollaan välillä vaitettu vaippa pikkuWeen jalkaan. Isiltä tulon jälkeen pikkuWee kertoo kuinka on napa pipi ja isi mieheltä kun kysyy niin ei kuulemma ole kakannut koko viikkoon. Nyt toivottavasti tämä ongelma on kuitenkin poissa!
Olen niin ylpeä omasta pikku herrastani. PikkuWee on jo iso poika! : )

- Sannikka -

torstai 26. joulukuuta 2013

Tapaninpäivän jouluaatto

Meillä on tänä vuonna ollut todella erilainen joulu. Miehen kanssa vietettiin joulua jo viime sunnuntaina ja lasten kanssa meillä oli aatto vasta tänään. Lapset nimittäin olivat oikean aaton isänsä luona.Sain kuitenkin lapset tapaninpäiväksi luokseni.
Aamulla siivoilin vielä viimeiset romut pois nurkista ja lähdin hakemaan lapsia isän luota. Kun päästiin kotiin lapset löysivät ison kasan lahjoja kuusen juuresta. Päätettiin kuitenkin odottaa Jaana mummoa ennenkun alettiin avaamaan lahjoja. Ja Jaana mummon mukana tuli muutama lahja lisää. Saatiin avattua lahjat ja lapset ehtivät leikkiä jonkun aikaa kun aloin tekemään ruokaa. Ei kuitenkaan nautittu mitään jouluruokaa vaan tein avokadopastaa johon päälle haloumi juustoa. Ruokailun jälkeen leivottiin koko porukka pipareita ja kun ne oli valmiita juotiin vielä teet.
Tänään ensimmäistä kertaa oli edes vähän joulufiilistä kun lapset oli kotona. Oli ihana katsoa kun lapset availivat lahjoja ja pikkuWee ei edes jaksanut kaikkia avata koska paketista tuli auto jolla oli heti pakko leikkiä. Oltiin syöty jo ruoka kun pikkuWee vasta avasi viimeisen lahjansa. IsoWee tosin sai muutaman saman lahjan täällä kun isänsä luona, mutta onneksi oli mieluisia niin ei haittaa vaikka tulikin samoja lahjoja molempiin paikkoihin.
Minäkin sain joululahjan isämieheltä. Nimittäin viimeiset avioero paperit. Nyt on sitten liitto ohi. Tasan vuosi sitten alettiin eroa tekemään ja nyt se on sitten vihdoinkin ohi. Silti hieman haikea olo vaikka tätä ollaan jo vuosi odoteltu. En koskaan olisi kuvitellut olevani näin nuori ja eronnut.

Hyvää loppu vuotta silti kaikille : )

- Sannikka -

maanantai 16. joulukuuta 2013

Äidiltä pääsee kohta itku

Meillä nukkuminen on aina ollut ongelma. Jotenkin tuntuu, että isoWee nukku pienenä huonosti ja sama on nyt pikkuWeen kanssa. Meillä ollaan siis aina nukuttua huonosti ja koko aika tuntuu olevan jonkinlainen unikoulu menossa. Kumpikaan lapsista ei ole itsestään jättänyt tuttia tai pulloa pois tai oppinut itsestään nukkumaan yksin.
Nyt ollaan kuitenkin yllättävän pitkään nukuttu ihan ok hyvin. Öisin ollaan saatettu herätä, mutta nukkumaan ollaan päästy nopeasti ja helposti. Iltasin nukkumaan meno on ollut noin tunnin ohjelma. Tämä siis meidän perheessä helppoa! : D Se kun äiti voi istua olohuoneessa ja lapset melkein itsestään nukahtavat kun aina välillä käy hyssyttelemässä ja peittelemässä.
Tällä viikolla ollaan kuitenkin kohdattu taas uusi ongelma. Enää ei riitä äidin ääni joka kuuluu tasaisesti olohuoneesta vaan äidin on oltava samassa huoneessa silittelemässä masua. Vaikka tämä ei ole suuri vaiva minulle, mutta pelkään että tilanne taas pahenee ja kohta istun taas monta tuntia sängyn vieressä silitellen ja hyssytellen epätoivoisena yrittäen saada lapsia nukkumaan. Eilen jo nukkumaan meno oli melkein 4tunnin ohjelma johon liittyi ihan liikaa itkua ja turhaa kiukku huutoa. Tänään tilanne jatkui. Heti kun yritin lähteä huoneesta kuulen itkuisen pienen pojan äänen "äiti tule takasin!". Huuto ja itku vaan koveni kun yritin siirtyä olohuoneeseen. Muutaman kerran vein pikkuWeetä takaisin sänkyyn ja siirryin olohuoneeseen, mutta sen jälkeen luovutin. Tulee itselleen niin huono olo kun oma lapsi yrittää pitää molemmilla käsillä kiinni ja itkee ettei äiti saa lähteä. Luovutin siis lopulta ja menin silittelemään pikkuWeen uneen. Siihen meni sitten onneksi vaan 75minuuttia. Nyt toivotaan ettei lapset tai siis pikkuWee herää kovin montaa kertaa ennen aamua.

Se meidän aamuherääminen onkin sitten ihan toinen asia. Meillä nimittäin on ihme jos nukutaan yli kuuteen vaikka nukkumaamenoaika olisi mikä... Siitä ehkä joku toinen kerta.

Nyt väsynyt ja neuvoja kaipaava äiti lähtee koiran kanssa ulos ja toivoo, että pääsee itsekin joskus nukkumaan. Jos siis teiltä löytyy vinkkejä millä lapset saisi helposti nukkumaan niin kertokaa.

- Sannikka

Taas super vanha kuva. En jostain syystä saa siirrettyä noita uusia kuvia koneelle.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulu tulee

En oo kauheen innokas jouluihminen. Lahjoja on kiva saada, mutta en tykkää erityisesti jouluruoasta enkä laita oikeastaan koskaan mitään joulukoristeita kotiin. Tänä vuonna kuitenkin päätin, että meille tulee edes pieni joulu. Ja tykkään kyllä ideasta.
Tänään käytiin ostamassa joululahjat lapsille ja ostin samalla Jonnille lahjat. Vielä on pieni paketti jonka haluan hakea, mutta muuten mun lahjat on ostettu. Samalla kun ostettiin lahjat niin otettiin mukaan ihan muutamat jouluvalot ja kuusen koristeita. En ihan vielä viitsi laittaa niitä esille, mut vois laittaa vaikka nyt kun lapset tulee.
Se mitä jouluna tehdään niin on vielä mysteeri. Lapset on tän joulun isin luona ja tulee sit kylään tapaninpäivänä. Sillon me siis vietetään aattoa. Avataan lasten kanssa lahjoja yms.Mutta itse aattona olen miehen kanssa joko kotona ja vietetään aatto rauhassa tai sitten mennään käymään Jonnin äidin luona. Nyt kun lapset eivät ole täällä niin ei onneksi tarvii sen pahemmin suunnitella mitään erikoista.

Viimeksi puhuin siitä, että pysyisin kotona nyt hetken aikaa lasten kanssa. Sain kuitenkin niin mahtavia uutisia töissä ja toimenkuva muuttuu niin päätin pysyä töissä. Nyt kuitenkin kaikki mahdolliset vapaat tulee sillon lapsi viikolla.

Vaan muutama lahja piti ostaa, mutta tässä meidän paketti kasa. Siitä puuttuu siis kavereille lähtevät lahjat, mun lahjat ja Jonnin lahjat.

- Sannikka -

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Taas yksi viikko takana

Taas on yksi viikko takana. Enkä ole kertaakaan saanut mitään kirjoitettua. Ei tosin ole kauheasti mitään erikoista kirjoitettavaakaan. Olen käynyt töissä ja kaiken vapaa ajan on pyrkinyt viettämään lasten kanssa. Tuntuu, ettei aikaa ole enää tarpeeksi lapsille. Se saa olon todella surkeaksi. Ei kukaan äiti halua olla erossa lapsistaan.
Siksi olenkin vakavasti harkinnut, että tekisin töitä vain viikoilla joilla lapset ovat isänsä luona. Silloin saisin aina lasten kanssa oltua rauhassa kotona aamusta iltaan. Voisin taas alkaa viettämään aamuni rauhassa kotona, päiväni perhekahviloissa ja puistoissa ja iltani sohvalla lukien lapsilleni kirjaa.
Nyt vaan sitten lasketaan rahoja. Kuinka riittää rahat jos en ole koko aika töissä. Jonni kun on tällä hetkellä sairaslomalla joten sieltäkään ei tule palkkaa. On sitä tosin pienillä tuloilla eletty ja kai siihen vielä tottuisi. Nyt kun on edes jotenkin edes hetken elänyt muka paremmilla tuloilla.
No mutta niitä ajatuksia sitten lisää kun olen vähän viisaampi.

Tällä viikolla käytiin työporukan kanssa laivalla. Oli muuten ihan mahtava reissu. Ikävä kyllä muistona siitä reissusta on ei niin mahtava naama. Sain ihan tosissaan vanhalta känniseltä mieheltä turpaan. Hän ei ollut kauhean tyytyväinen kun en kaivannut ruoka seuraa. Nyt siis odotellaan, että mustelma poskesta laskee ja uskallan lähteä töihin. Keskiviikkona olis työvuoro. Meikkiä sitten vaan naamaan jos ei muuta.
Tuli samalla tehtyä elämäni ensimmäinen rikosilmoitus.

- Sanna ja kaunis silmä

maanantai 25. marraskuuta 2013

Vaatteet on mun aatteet

Ne jotka tuntee mut vähän pidemmän ajan takaa - tai tuntee mua vähän paremmin - niin tietää etten todellakaan aina ole huolehtinut ulkonäöstä (en väitä että nyt huolehtisin kauhean hyvin, mutta edes jotenkin).

Ennen lapsia kokeilin todella monia erilaisia tyylejä. Välillä oli minihame ja isot maiharit tai sitten miesten isot housut ja huppari. Koskaan en kuitenkaan ole osannut pukeutua kauniin naisellisesti tai elegantisti. Aina tyyli on ollu jollain tavalla poikkeavaa. Useimmiten kokonaan mustaa ja mahdollisimman vähän naisellisia yksityiskohtia.

Lasten synnyttyä verkkarit tuli muotiin. Verkkarit ja puhdas naama ilman edes kosteusvoidetta. Meikistä ei ollut tietoakaan niinä aikoina. En jaksanut aamuisin tehdä naamalleni tai vaatteilleni mitään. Jos oli jotain erikoista niin -ehkä- laitoin farkut jalkaan.

Pitkään tämä muoti vaihe sitten jatkuikin. Myös yksi ystäväni tästä huomautti. Muistutti kuinka ennen lapsia pidin paremmin huolta itsestäni, mutta eihän se minuun vaikuttanut. Vasta kun menin takaisin töihin Veetin syntymän jälkeen niin aloin taas miettimään miltä näytän. Aloin taas laittamaan meikkiä naamaan ja verkkarit jäi kotihousuiksi.

Nyt sitten onkin se tilanne että ilman meikkiä en lähde muualle kun koiran kusettamaan tai lähikauppaan. Sen lisäksi ne verkkarit tosiaan on kotihousuina nyt.

Vaikka huolehdin enemmän nyt ulkonäöstä ja ostelen enemmän vaatteita en kuitenkaan ole vielä keksinyt mikä idea on maksaa 200e housuista kun 15e saa yhtä hienot, mutta ei vaan "laatu" merkkiä. Kyllä mä silti aina välillä "tuhlaan" ja ostan jotain josta oikein tykkään vaikka se maksaisikin enemmän kun 20e.

Tänään viimeksi kävin kamppailua budjetin ja järkeilyn kanssa. Löysin nimittäin itselleni aivan mahtavan talvitakin! Sopivan kokoisen, hyvän takin, jossa kuitenkin jotain erikoista, mutta hinta oli kokonaiset 199e. En sitä sitten ostanut vaan päätin käydä katsomassa vielä muista kaupoista. Nyt sitten 199e takki jäi kauppaan ja mukaan kotiin tarttui -40% alennuksessa ollut miesten takki jolle jäi hintaa vähän alle 40e. Sopiva hinta ja sopiva takki koiran ulkoiluttamiseen.
Vaikka 200e takki olisikin ollut kivemman näköinen, mutta koiraa ulkoiluttaessa lämmin ja mukava takki on tärkeämpi kun erikoinen pinkki mahti takki.

- Sanna

Kuva ei siis liity takkiin mutta ei kauheesti ollut kuvia missä näkyisi vaatteet : )

torstai 21. marraskuuta 2013

Kaksi ihanaa lasta


Tässä muutama päivä sitten kirjoitettu Facebook päivitys. 

Tälläistä meillä jostain syystä ollut koko viikko. Lapset tuli lauantaina ja kiukuttelu alkoi melkein heti. Kaikki on huonosti, mitään ei totella ja ruoka on pahaa ja yök. Se on hyvin rasittavaa. Pitkästä aikaa on sellainen olo, että tekisi mieli huutaa ja itkeä itsekin. Voimia on koeteltu. Ja paljon. 

Kaiken lisäksi nuha, pää- ja kurkkukipu vaivaa. 

Niin ja tietenkin ulkona sataa. 

Onneksi tälläisiä päiviä / viikkoja on todella harvassa. 

- Sanna